lauantai 30. huhtikuuta 2016

Opas

Oppaan on kerrottava mahdollisimman paljon tietoa saareista. Aina ei muista kertoa kaikkea, mutta on hyvä sumplia niitä päivän aikana.

Näyttöni on ohi. Ja se meni tosi hyvin, Näytin itseni! Jäi yksi kohta vajaaksi, koska tietoni ei ollutkaan niin suuri mitä luulin. Olisin kaivannut enemmän tietoa saareista, mutta se ei ollut täysin minun syyni, sillä minulle ei edes sanottu mitä yleensä kerrotaan asiakkaille. Otin muista mallia ja sen tiedon minkä sain netistä, julisteisa sen annoin asiakkaille. 

Joka päivä on keksittävä jotain uutta, tehdäkseen parasta työtä. 

=

Tämä siemen monta vuotta sitten pääsi mereen ja ui siellä tosi kauan ennen kuin pääsi Similan saareen, jossa siemen pääsi kasvamaan puuksi. Ja nytten niitä on paljon saarella.

Saaressa kasvaa myös lääkekasvi. Siitä tehdään voide, joka auttaa meduusojen aiheuttamiin haavoihin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eilen oli harjoittelijoiden vika päivä... Jäähyväiset on aina vaikeita...

torstai 21. huhtikuuta 2016

Päivät tosi rankkoja. Pitäisi vielä valmentaa itseä kilpailuun ja kirjoittaa blogia...

On ollut kivaa, mutta mulla on tosi paljon unen puutetta, että odotan innolla sitä päivää jolloin saan nukkua.

On kiva opastaa ihmisiä ja puhua englantia. Kieleni on parantunut ja en enään jännitä sitä niin paljon. Kun tulin tänne en puhunut, koska jännitti. Nyt pystyn palvelemaan asiakkaita yksin ja opastaa niitä. Se on aika iso kokemus.

Vikat päivät jäljellä haluaisin käydä joka paikassa mutta ei jaksa edes käydä syömässä. Ehkäpä tämän takia laihduin.

Sain paljon uutta kokemusta täällä ja tutustuin uuteen kultturiin.

Parasta täällä on, että ei ole kylmä :D